Perheen juhlat

Häät ja avioliiton siunaaminen

Lontoon merimieskirkolla on mahdollisuus toimittaa avioliiton siunaaminen. Myös hääjuhla on mahdollista järjestää Lontoon merimieskirkon tiloissa, ja palvelutiimimme kertoo mielellään lisää myös suomalaisen juhlatarjoilun järjestämisestä.

Avioliiton siunaamisesta vastaa Lontoon merimieskirkon suomalainen pappi Marjaana Härkönen.

Tilojen vuokraamisesta ja tarjoilusta voit olla yhteydessä palveluvastaava Mervi Mattilaan.

Matkustaminen ja lahjoitukset


Avioliiton siunaaminen on mahdollista toimittaa myös muualla kuin Lontoon merimieskirkon tiloissa, mikäli pari näin toivoo. Olethan hyvissä ajoin yhteydessä Lontoon merimieskirkon pappiin aikataulun ja muiden yksityiskohtien sopimiseksi.

Merimieskirkko toimii yhteisön tuen varassa. Siksi toivomme, että vihkiparit voisivat mahdollisuuksiensa mukaan muistaa kirkkoa (+/-) £120 lahjoituksella. Lisäksi pyydämme vihkipareja korvaamaan papin matkakulut, mikäli avioliiton siunaaminen tapahtuu kirkon ulkopuolella. Toimitus on kuitenkin maksuton ja lahjoitus vapaaehtoinen.

Häät ja avioliiton siunaaminen


Avioliiton siunaaminen tarkoittaa siunauksen pyytämistä jo solmitulle avioliitolle. Lisätietoja avioliiton siunaamisesta löydät Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sivuilta.

Lontoon merimieskirkko on paikallisen lain mukaisesti avioliiton solmimista varten rekisteröity rakennus. Vihkiminen paikallisen lain mukaan on siis mahdollinen Lontoon merimieskirkolla, kun paikallinen rekisteriviranomainen on vihkitilaisuudessa mukana avioliiton rekisteröimisistä varten. Lisätietoja löydät täältä.

Kun suomalainen avioituu ulkomailla, tulee siitä tehdä ilmoitus Suomen väestötietojärjestelmään. Lisätietoja asiasta löydät suurlähetystön sivuilta täältä.

Ota yhteyttä